keskiviikko 20. elokuuta 2014

Neandertalin ihminen- essee

Neandertalin ihminen

Neandertalin ihminen on yksi ihmis suvun laji. Ne katosivat noin 30 000 vuotta sitten nykyihmisen syrjäyttäessä heidät. Neandertalin ihminen kehittyi luultavasti Euroopassa Heiderbeginihmisestä, koska tämän lajin jäännöksiä ei ole löydetty Afrikasta tai Itä-Aasiasta. Neandertalin ja nykyihmisen on epäilty risteytyneen ja saaneen yhdessä jälkeläisiä. Tästä syystä on myös väitetty, että Neandertalin ihminen ei olisi koskaan kuollutkaan sukupuuttoon vaan hänellä olisi ollut jälkeläisiä myöhemmin. Neandertalilaisia on ihmisissä geenitasolla.

Neandertalin ihminen osasi käyttää työkaluja, rakentaa majoja ja käsitellä tuulta. Laji sai ravintonsa pääosin metsästämällä. Laji oli erittäin vahva ja vankka, joka helpotti metsästystä ja suurienkin lajien, kuten mammuttien metsästystä. Suuren lihasmassan ansiosta laji myös selviytyi hyvin jääkaudesta.

Neandertalin ihminen ei osannut kunnolla puhua, mutta hänellä on ollut jonkinlainen puhekyky. Laji osasi päästellä kimeitä ääniä ja "kiljuntoja".Niillä oli suuremmat aivot kuin nykyihmisellä.Oli kömpelömpiä kuin nykyihmiset. Olivat 160-165 senttisiä pituudeltaan ja normaali 50-60 kiloisia.Elinikä ollut n. 40 vuotta, mutta myös vanhempia on löydetty.

Eli heimoissa, n.20-30 henkilöä ja yksilöitä kaiken kaikkiaan on ollut n. 1 000.

Joidenkin tutkimusten mukaan Neandertalin ihminen hävisi ilmaston lämmetessä, meriveden kylmetessä monta astetta ja ilmaston kuivatessa. Nämä olosuhteet veivät lajilta veden, ravinnon ja hyvät elinolot. Myös muita väitteitä on ollut Neandertalin ihmisen sukupuuttoon kuolemisesta. Jotkut väittävät, että ongelmana oli metsien katoaminen ja väheminen. Neandertalin ihminen oli oppinut hyvin metsästämään ja metsien kadotessa vaaniminen ja saaliilta piiloutuminen oli entistä vaikeampaa. Laji ei saanut ravintoa tarpeeksi koko heimon elättämiseksi, jolloin laji vähitellen kuoli sukupuuttoon olosuhteiden muuttumisen takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti