keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ryhmä tehtäviä


 Imperialismi
  • Imperialismi = Siirtomaiden taloudellista ja poliittista alistamista. 
  • Imperialismi alkoi 1800-luvun loppupuolella. 
  • Vaikka Iso-Britannian, Saksan, Ranskan ja Belgian raaka-aineet ja markkinat olisivat riittäneet, Eurooppa halusi lisää talouskasvua. Nämä maat jakoivat keskenään Kaakkois-Aasiaan, Intian ja Afrikan.
  • Euroopan maat saivat näistä siirtomaista teollisuuteen tarvittavia raaka-aineita ja ruoka-aineita, kuten teetä, kahvia, sokeria, viljaa ja hedelmiä.
  • Euroopan maiden etu aseellinen ylivoima ja kehittynyt tekniikka.
  • Vaativat Afrikkalaiset ja Aasialaiset työskentelmään.
  • Siirtomaa kaudella siirtomaihin luotiin valtiollinen järjestelmä, joka mahdollisti koulujen ja sairaaloiden perustamisen sekä taloudellisen kehittymisen. Emämaiden ehdoilla ja emämaiden eduksi.
  • 1960- luvulla siirtomaat alkoivat itsenäistymään, mutta ovat silti riippuvaisia emämaistaan nykyäänkin. 
  • Entiset siirtomaat tuottavat nykyäänkin teollisuus raaka-aineita, joita myydään ulkomaille. 

Merkantilismi

. vallan kasvu, kansallisvaltioiden synty ja siirtomaiden lisääntyminen johtivat merkantilismiin
· itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikka, joka vallitsi 1600-1800-luvun alku
· tavoitteena lujittaa valtiota ja pitää vienti tuontia suurempana
· taustalla löytöretket, jotka vilkastuttivat kauppaa ja ohjasivat varoja hallitsijoille --> itsevaltius ja
  hallitsijat organisoivat hallintoa
· tuontia rajoitettiin tullein ja tuontikielloin
· saaduilla varoilla rahoitettiin sotia ja muita valtiollisia menoja
· oman tuotannon tukeminen ja vientituotteiden suosiminen
· seurauksena kova kilpailu siirtomaista ja valtioiden keskenäisen kilpailun koveneminen
· myönteisiä seurauksia olivat yhtenäisen talousalueen synty sekä teollisuuden ja kaupan
  kehittyminen

Naisten asema teollistuvana aikana

-teollistumisen myötä naisten asema yhteiskunnassa parani
-naiset saivat työstään palkkaa, kuitenkin vain puolet miesten palkasta
-naiset työskentelivät mm. siivoojina, ompelijoina, keittäjinä, tarjoilijoina
-ajateltiin kuitenkin yhä, että naisen tulisi pysyä kotiäitinä
-naiset halusivat työelämään muuttaakseen perinteitä sekä nostaakseen taloudellista itsenäisyyttä
-kouluttautuneet naiset alkoivat järjestäytyä ja vaatia yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman parantamista
-naisasialiike alkoi puuttua naisten koulutuksen ja poliittisen aseman epäkohtiin
-1848 pidettiin esimmäinen naisten epäkohtia käsittelevä kokous Yhdysvalloissa
-Suomi ensimmäinen maa euroopassa joka antoi äänioikeuden naisille v. 1906
-englannissa taistelu naisten äänioikeuksista oli suffragettien harteilla
suffragetti= nimitys jota käytettiin Britanniassa naisten äänioikeutta vaativista naispuolisista aktiiveista
Teollistumisen seurauksia
  • Maaseudun koneellistumisen jälkeen maailman väkiluku kasvoi ja ihmisiä alkoi muuttamaan paljon kaupunkeihin.
  • Kaupungeissa hygienia heikkoa ja työolosuhteet huonot.
  • Teollisuustuotteet halpenivat massatuotannon ansiosta -->käsityöläiset menettivät työpaikkansa.
  • Teollisuuskaupungit kasvoivat hallitsemattomasti ja teollisuusjätteet johdettiin jokiin --> puhtaan veden puute --> taudit levisivät. Ilma saastui noesta --> keuhkotauti yleinen kuolinsyy.
  • Sääty-yhteiskunta mureni varallisuuden merkityksen kasvaessa.
  • Syntyi ammattiyhdistyksiä ajamaan työläisten etuja.
  • Karl Marx kehitti sosialismin tavoitteenaan kapitalismin murentaminen ja työläisten vallankumous --> lopulta kommunismi, jossa valtio omistaa maat ja tuotantovälineet.
  • Työväenpuolueet omaksuivat sosialismin perusideanaan.




Tuotanto tehostuu



• Tekstiiliteollisuudessa koneellistuminen oli merkittävä sysäys työn tuottavuuden kasvulle.

• Tämä johti puuvillan kysynnän lisääntymiseen.

• Ensimmäiset koneelliset kangaspuut patentoitiin Englannissa vuonna 1785.

• Tehtaat alkoivat tuottaa myös metallisia tuotteita, joka johti metallin kysynnän kasvuun.

Tästä seurasi muun muassa hyörylaivojen keksiminen.

• 1800-luvulla hyörykonetta alettiin käyttämään muillakin teollisuuden aloilla ja liikenteessä.

• Rautiestä tuli merkittäviä teollisuuden edistäjiä, sillä niitä pitkin kuljetettiin raaka-aineita, koneita ja tavaroita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti